Ihminen sitoo toisen ihmisen haavaa

Ensiapuryhmät

Kuva: Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti

Ensiapua koskevat tiedot ovat usein kaukana ajatuksissa, mutta kun jotakin tapahtuu, ensiaputaitoja saatetaan tarvita. Haluaisitko lähteä vahvistamaan omaa ensiapuosaamistasi?

Mukaan ensiapuryhmään

Punaisen Ristin osastojen ensiapuryhmissä voit harjoitella ensiapua ja valmiuteen liittyviä asioita. Voit kouluttautua oman kiinnostuksesi mukaan ja lähteä esimerkiksi päivystämään erilaisiin tilaisuuksiin. Tule katsomaan ja kokemaan, mitä me teemme ensiapuryhmässä!

Punainen Risti huolehtii ensiapuryhmien kouluttamisesta ja toimintavalmiuden ylläpitämisestä. Ensiapuryhmätoiminta on mielenkiintoista harrastustoimintaa, joka antaa koulutuksen ja toiminnan lisäksi elämyksiä ja uusia ystäviä perustuen vapaaehtoisuuteen.

Ensiapuryhmät huolehtivat erilaisten tilaisuuksien, tapahtumien ja kilpailujen ensiapuvalmiudesta. Ryhmät ylläpitävät ensiaputietojaan ja -taitojaan harjoittelemalla sekä osallistumalla Punaisen Ristin toimintaan.

Tiina Hiidenoja-Sirén

Järjestökehittäjä – ensiapu ja auttamisvalmius
tiina.hiidenoja-siren@punainenristi.fi  
040 065 1105